Pelon lääketiede

Opiaattiriippuvuutta hoidetaan nykyisin niin sanotulla korvaushoidolla, jossa huumeriippuvaiselle annetaan korvaavaa lääkehoitoa, tyypillisesti buprenorfiinilla. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa opiaattiriippuvuus oli monessa suhteessa vähäisenä pidetty, tuntematon ja vieroksuttu ongelma. Lääkkeen antamista narkomaaneille ei pidetty hoidollisena toimenpiteenä. Lääkehoidon ongelmana pidettiin korvaushoitolääkkeen ajautumista katukauppaan, minkä vuoksi huumepoliisi ja lääkintöhallitus reagoivat voimakkaasti tapauksiin, joissa yksittäinen lääkäri yritti toteuttaa korvaushoitoa. Kirja kuvaa asiakirjalähteisiin ja henkilöhaastatteluihin pohjautuen erään heroinisteja vuonna 1990 hoitaneen lääkärin tapauksen käsittelyä lääkintöhallituksessa ja oikeuslaitoksessa. Lisäksi käsitellään korvaushoidon vaikutuksia, hoitojärjestelyihin liittyviä kontrollikysymyksiä ja riippuvuuden persoonallisuuspsykologiaa. Esimerkkitapauksen kautta kirja havainnollistaa kuinka niin sanottu “tieteellinen näyttö” ja asiantuntijoina käytettyjen tahojen tietämys voi olla vuosia tai vuosikymmeniä toimivaksi havaittuja kliinisiä käytäntöjä ja olemassa olevaa tutkimustietoa jäljessä, sekä millaisia yhteiskunnallisia haittoja ja epäoikeudenmukaisuuksia näistä tiedollisista puutteista, perehtymättömyydestä ja viiveistä seuraa.